Otamme mukaan uusia aktiivisia ja osaavia laulajia koelaulun perusteella. Uudet kuorolaiset ovat aluksi kuorossa koeajalla. Koelauluun voi valmistautua harjoittelemalla yhden säestyksettömän laulun. Seuraa kuoron Facebook-ja internet-sivuja, ja saat parhaiten tietoa tulevista koelauluista. Lisätietoja saat kuoron puheenjohtajalta, jonka yhteystiedot ovat sivun alareunassa.


Harjoitukset

Harjoittelemme keskiviikkoiltaisin klo 18-21 Pyhän Luukkaan kappelissa. Ohjelmiston hiomisen lisäksi harjoituksissa kuorolaiset saavat ohjausta esimerkiksi äänenmuodostukseen. Edellytämme aktiivista ja säännöllistä osallistumista yhteisiin harjoituksiin ja tarvittaessa oman äänen järjestämiin stemmaharjoituksiin.  Ohjelmassa on myös viikonloppuleirejä ja -harjoituksia muutamia kertoja lukuvuoden aikana.


Esiintymiset

Kuoromme esiintyy useita kertoja vuodessa erilaisissa tapahtumissa ja konserteissa niin Oulussa kuin muualla Suomessa. Avustamme myös pyydettäessä jumalanpalveluksissa. Vakiintuneita omia konsertteja ovat joulukonsertti Oulun tuomiokirkossa sekä kevätkonsertti Oulussa toukokuussa.


Kustannukset ja varainkeruu

Kuoron jäsenmaksu vahvistetaan vuosittain. Tällä hetkellä se on 80 euroa vuodessa, ja siitä maksetaan puolet keväällä, puolet syksyllä. Maksusta osa menee Sulasolin ja Suomen naiskuoroliiton jäsenmaksuihin ja loput oman toiminnan pyörittämiseen. Kuoro toimii yhteistyössä Vuolle-opiston kanssa, ja sille maksetaan lisäksi lukukausimaksu.


Merikosken Laulun naisia nähdään usein myös talkoopuuhissa, kuten ravintolapäivänä paistamassa lettuja tai kaupoissa inventoimassa. Erilaisilla talkoilla ja myyntitöillä rahoitetaan esimerkiksi esiintymismatkoja.


Hallitus

Merikosken Laulu on rekisteröity yhdistys, jolla on vahvistetut säännöt. Yhdistyksen hallitus päättää käytännön asioista ja toimihenkilöt huolehtivat erilaisista järjestelyistä. Hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt valitaan vuosikokouksessa kahden vuoden toimikaudeksi.